Historiaa

Vuonna 1958 perustettiin nykyinen Seinäjoen Uimarit -58.



Siihen aikaan uimaharrastus oli kesäajan toimintaa avovesissä. Nykyisin uinnista puhuttaessa ei tule juuri muuta mahdollisuutta mieleen kuin hallissa uiminen.

Seinäjoen Uimarien perustajajäsen ja useiden vuosien ajan ensimmäinen puheenjohtaja oli silloinen kaupunginlääkäri Tarmo Kähkönen. Maakuntatalon alakerrassa, nykyisen elokuvateatteri Marilynin kellarissa oli 16.5 m uimahalli vuoteen 74. Uimaharrastus oli aluksi hiukan vaihtelevaa. Leila ja Kai Britwin muuttivat Seinäjoelle v.-60 ja he olivat siitä lähtien aktiivisia uimaopettajia. Seuran puheenjohtaja Martti Saarisen sekä Liisa Punkarin kanssa he järjestivät ensimmäisen uimakoulun talvikurssin v.-67 ja v. 1968 oli kurssilla jo 120 lasta. Samana vuonna järjestettiin ensimmäiset koululaisuinnit, jotka jatkuvat edelleen. Niissä mm. Kyösti Kaminen voitti poikien 50 m rintauinnin aikaan 56.2 ja tyttöjen paras oli Auli Mäkirinta 36,7.

Törnävän uimaranta oli kesäisin ainoa uimapaikka mutta silloin se oli saasteiden vuoksi uimakelvoton. Nykyään veden laatu on hyvä, joten tilanne on siltä osin parantunut.

Jonkinverran taukoa oli toiminnassa v.-70 jälkeen ja maakuntatalon uimavuorot kohtasivat lopun v.-74 öljykriisin jälkeen. Silloin uuden uimahallin rakentamispaine kasvoi. Uimaseuran aktiivisuus lähti uuteen nousuun Leila Britwinin puheenjohtajakaudella, jolloin myös uusi uimahalli avattiin v. -77. Sihteerinä oli silloin Raija Vainionpää, uinnille sielunsa antanut huippu-uimari. Samana vuonna oli ensimmäinen perinteeksi tullut Lucia-uinti, ainoa Luciavalinta Seinäjoella.

Uimaseura järjesti varainkeräyksenä muiden ohella mm. suosittuja muotinäytöksiä 70-luvun lopulla.

Uimaharrastus on koko perheen harrastus. Aulis Luoma on ollut ehkä pisimpään seuran aktiivinen valmentaja ja toimitsija kuten Martti Hämäläinen, Heikki Rauhala, Timo Möller, Seppo Harju, Jukka Louhivesi, Mauri Kuusisto sekä Tureniuksen, Kalliosalon ja Paskin perheet eikä voi unohtaa Rintamäen Kreetaa ja Harria.

Valmentajista tunnetuin on ollut Toivo Merimets, neljännesvuosisadan valmentajana ollut entinen huippu-uimari tuli v.-89 Seinäjoelle.

Mari Paski voitti T 15 100 m pu:n ja su:n nuorten SM-uintimestaruuden v.-89, -90 ja -91 ja lunasti myös EM-kisapaikan -89.

Irene Tureniuksen voittokulku SM-tasolla lähti v.-91 ja parhaimmat tulokset hän sai v.-93 ja 94, jolloin hän teki silloisen SE-tuloksen 800m VU 8.54,16.

Satu Möller voitti kaksi kultamitalia v.-94 ja -95.

Tiina Kaatikko voitti SM- pronssimitalin vuonna -99.

Muita menestyneitä uimareita on ollut mm. Jari Loppi sekä Sari Möller, Mikko Soini, Antti Rauhala, Teemu Harju, Tanja Luomaoja, Tapio Kuusisto ja nyt viime aikojen menestyjiä Sonja Kekola ja Jonna Pursiainen

Vuodesta 1983 lähtien on jaettu vuosittain seuran parhaalle uimarille kiertopalkinto. (Vertailuisa käytetään kansainvälistä FINA pisteytys järjestelmää päätettäessä ja vertailtaessa naiset / miehet  ja erilajien aikoja).

1983 Sari Möller, 1984 - 1985 Eki Mäki-Ikola, 1986 Heikki Nurmi, 1987 Mari Paski, 1988 - 1990 Antti Rauhala, 1991 - 1995 Irene Turenius, 1996 - 1997 Tuomo Kuusisto, 1998 - 1999 Tiina Kaatikko, 2000 - 2003 Sonja Kekola ja 2004 - 2010 Jonna Pursiainen, Annika Falk 2011-2013

Vuodesta 2005 alkaen on jaettu vuosittai myös seuran parhaalle ikäkausiuimarille kiertopalkinto. ( Vertailuissa käytetty parasta sijoitusta ikäkausimestaruus kisoista )

2005 Elina Isotalo, 2006 Jasmin Nurmela ja 2007 - 2008 Elina Isotalo, 2009 Tuomas Kätkänaho ja 2010 Joni Hemminki, Jere Kekola 2011-2012, Joni Hemminki 2013

Puheenjohtajina Seinäjoen Uimarit -58:ssa ovat olleet Tarmo Kähkönen, Martti Saarinen, Leila Britwin, Seppo Potka, Paavo Nurmi, Pentti Puhakka, Tuula Mäki-Ikola, Tommi Hautaniemi Jarmo Isomäki, Timo Möller, Matti Marttila, Osmo Mäki-Jouppi, Harri Kätkänaho, Juha Marjakangas, Teija Pöytälaakso

Teksti: SeUi


Seinäjoen Uimarit 50 vuotta

Kilpauintiseura luo puitteet menestykseen tähtäävälle uimarille

Seinäjoen Uimarit porskuttaa jälleen täydellä vauhdilla uudistetun uimahallin altailla. Jäsenmäärä hipoo tällä hetkellä viittä sataa, joista vajaa kaksisataa on aktiiviuimareita. Seuran juoksevia asioita hoitaa toiminnanjohtaja Sonja Kekola, jolla itsellään on saavutuksia uinnin SM-tasolta.

Toimivia ryhmiä
Seinäjoen Uimareilla on tällä hetkellä käytettävissä 15 valmentajaa. Sonja Kekola on määrään tyytyväinen, joskaan ei pahastuisi, vaikka joukko vielä kasvaisi.
- Ainahan valmentajia saisi olla lisää. Etenkin miehiä otettaisi mielellään toimintaan mukaan, sillä suurin osa valmentajistamme on naisia, Kekola toteaa.
Uintivalmennus alkaa kilpauintikouluilla, joihin pääsee osallistumaan 5-vuotiaasta alkaen.
- Kilpauintikouluun tullessaan ei tarvitse osata mitään. Kolme ryhmää toimii Seinäjoella, sekä ryhmät Kurikassa ja Jalasjärvellä. Mukaan ilmoittaudutaan tammikuussa ja syksyllä ja harjoitukset ovat kerran viikossa, Sonja Kekola kertoo. Kilpauintikoulussa perusasiat opittuaan lapset siirtyvät noin 8-vuotiaana junnuryhmiin, joita on yhteensä kolme.
- Meritähdet, Vesipedot ja Delfiinit saavat sitten jo taso-opetusta. Ryhmät kokoontuvat yhdestä kahteen kertaa viikossa, Sonja selvittää.
Seuraavaksi vastaan tulevatkin valmennusryhmät, joilla edetään aikarajojen ja tiettyjen tasojen saavuttamisen mukaan.
- Tasoryhmiä on neljä. Nuorimmat harjoittelevat kolmesti viikossa ja edistyneimmät kuudesta kahdeksaan kertaa viikossa, riippuen omasta tähtäimestä. Valmennusryhmissä olevilta odotetaan kuitenkin jo kilpailuihin osallistumista.
Täysin kilpailutoiminnan ulkopuolella Seinäjoen Uimareissa toimii oma ryhmänsä 11-19 -vuotiaille nuorille, joilla ei ole muita urheilullisia harrastuksia.
- Harrasteryhmässä suoritetaan uintimerkkejä, opetelleen tekniikoita ja vesipelastusta, Sonja Kekola kertoo.
Edellisten lisäksi seura järjestää määrämittaisia tekniikkakursseja ja syys-hiihtoloman uimakouluja, joihin osallistuakseen ei tarvitse olla seuran jäsen.

Kilpauintiseura
Seinäjoen Uimarit on ensisijaisesti kilpauintiseura, joka pyrkii edistämään uintiharrastusta kaupungissa.
- Jos joku haluaa menestyä uinnissa, me yritämme luoda hänelle mahdollisimman hyvät puitteet siihen, Sonja Kekola kiteyttää. Yksi kilpauintiseuran kulmakivi ovat osaavat valmentajat.
- Lähes kaikilla meidän valmentajilla on vähintään I-tason koulutus ja aina, jos joku haluaa lähteä kouluttautumaan, niin seuraa osallistuu kuluihin. On myös hienoa huomata, kuinka seuran sisällä jaetaan valmennustietoutta, kertoo Sonja Kekola, joka tällä hetkellä itse tekee valmennuksen III-tason tutkintoa.

Hallinto
Omaa toimistoa Uimareilla ei tällä hetkellä ole.

Yhteystiedot: seui.fi ->yhteystiedot -> hallitus

 

 

Kirjoittanut 2008. 

Katja Aninko-Laukkola